|
Valvoja vauhdikkaaseen tyyliinsä tulossa
SM-keskimatkan maaliin pari vuotta sitten

Valvojan lausunto
Helsingin Suunnistajat on onnistunut vuoden 2008
Suunto-Gamesin kilpailukeskuksen valinnassa hyvin.
Kilpailukeskus sijaitsee Espoon pohjoisosassa Espoon
Seurakuntayhtymän omistaman Velskolan kartanon avarilla
luonnonkauniilla pelloilla.
Autojen paikoitus on aivan kilpailukeskuksen tuntumassa.
Kilpailukeskuksesta löytyvät kaikki suunnistajien tarvitsemat
palvelut.
Kilpailualue on useiden pienien metsäjärvien ja lampien
rikkomaa paikoin pienipiirteistä avokalliomaastoa, jonka
kulkukelpoisuus on suurelta osin hyvä. Maaston koillisosassa
on pienellä alueella tehty metsätöitä, mutta tämä ei ratojen
laadinnasta johtuen paljon vaikeuta suunnistusta.
Maaston korkeuserot ovat kohtalaisia, suurimmillaan noin 50
metriä. Kilpailualueesta lähes puolet on kansallispuistoa,
jossa ei pitkään aikaan ole suunnistettu.
Ratamestarit ovat laatineet molemmiksi päiviksi vaativat ja
suunnistukselliset radat. Lauantain keskimatkan radoista yli
puolet on ristiratoja. Niillä tarvitaan koko ajan tarkkuutta
ja huolellisuutta rastien otossa. Sunnuntain pitkien matkojen
radoilla on enemmän vaihtelevuutta. Pidemmillä radoilla
kilpailijat voivat nopeilla avokallioilla kokeilla
juoksuvauhtinsa äärirajoja. Rastinotto on kuitenkin pidettävä
mielessä.
Valvojan näkökulmasta katsottuna tämän vuoden Suunto-Games
tarjoaa suunnistajille erinomaisen suunnistusmaaston ja
erittäin hyvät suunnistusradat.
Nauttikaa suunnistajat kesäkuun alun Suunto-Games
viikonlopusta.
Valvoja Pauli Siitonen
HPV
|