etusivulle










Ratamestarin 2001 viime vinkit

Milläs mallilla järjestelyt ovat?
      Aikataulussa ollaan. Ratamestarille on tänä vuonna ollut kiitollinen lähtötilanne se, että kartoitettua aluetta on reilusti ja että kartta on valmistunut ajoissa. Paulinin Arvo on tehnyt huippukarttaa, niin kuin hänellä tapana on. Mutta on kyllä syheröinen maasto - sitä se Arvokin moneen kertaan manaili. Pirttimäki on ollut vaativa työmaa tekijämiehellekin. Tulee muuten aika eri näköiset kartat kuin vanhasta…

Joko radat on lyöty lukkoon?
      Melko pitkälle. Rastipisteet on kierretty ja luonnokset radoista on tehty. Valvojan kommenttien jälkeen teen lopulliset linjaukset.

Minkä tyyppistä suunnistusta on odotettavissa?
      Eka päivä on aavistuksen normaalimatkaa lyhyempi kisa, mutta toisesta päivästä tulee rankka. Silloin on monessa sarjassa odotettavissa pitkät ja kovat radat. Suunnistuksen osalta olen pyrkinyt monipuolisuuteen: reitinvalintaa, syherörastinottoa ja sujuvuutta vaativaa toteuttamista. Välillä tarjoillaan ärsykkeeksi näennäisen helppoja pisteitä - ja seuraava onkin sitten sikapaha.
     Fyysisestikin maasto on vaativa: korkeuserot eivät ole aivan niin isot kuin viime vuonna, mutta silti ylös-alas -rynkytystä riittää. Runsas polku- ja uraverkosto tekee maastosta kuitenkin selvästi viimevuotista nopeamman. Ja paikoitellen myös kalliot ovat tosi nopeita.

Entä mihin sarjaan kannattaisi ilmoittautua?
      Jos epäilet kuntoasi, valitse ehdottomasti A:n sijasta AL - A-lyhyessäkin on nyt haastetta riittämiin. Jos epäilet taitojasi, valitse B tai C. Maaston rikkonaisuuden ansiosta aloittelijoiden ja nuorten radoista on ollut mahdollista tehdä sopivantasoiset - ainakin toivon näin olevan.

Paljonko odotat osallistujia kisoihin? Viikonlopun päällekkäisyydet taitavat hieman rokottaa osanottoa.
     Viime vuosina osallistujia on ollut siinä 1100-1200 - toivottavasti edes noissa lukemissa liikutaan nytkin, vaikka päällekkäisyyksiä on. Ainakin yleisessä sarjassa taitaa olla kovemmat geimit jossakin Mikkelin suunnassa  
Tarkka leimaus    Vähän käy sääliksikin, nyt olisi ollut huippupuitteet Arvon kartoilla. Herkullisena ajatusleikkinä olen mietiskellyt, miten kovaa kaksinkamppailua jotkut Valstad ja Lakanen kävisivät sunnuntain 12 kilsalla - armoton fysiikka ja kokemus vastaan nuoruuden tsemppi ja taito. 
     No joo, haaveilut sikseen - sen voin ainakin luvata, että jos hyviin kisoihin haluaa, ei pääkaupunkiseudulta tarvitse tuona viikonloppuna lähteä merta edemmäs kalaan (ellei sitä nimenomaisesti sitten halua).

(
15.5.2001/KMa)


 

:: Valitse


- Etusivu
- Kutsu
- Opastus
- Järjestäjät
- Tulokset
- Kuvia

Ylös


Copyright 1995-2005 Helsingin Suunnistajat ry - info@helsinginsuunnistajat.fi